Justin Larman kahdeksas runokokoelma kuvaa ihmistä itsensä ja arjen keskellä, tunnekuohuista seesteisiin hetkiin. Runokokoelmansa lopussa on Sinikka-novelli, joka kertoo yksinäisen kotiäidin alistuneesta olotilasta ja pyrkimyksestä jaloilleen.