E-bok
Ikkunoita tutkimusmetodeihin 1 : Metodin valinta ja aineistonkeruu: virikkeitä aloittelevalle tutkijalle
Ikkunoita tutkimusmetodeihin 1–2 on kirjoitettu aloittelevalle kasvatus- ja yhteiskuntatieteilijälle, joka on ymmällään tutkimusmenetelmän valinnan edessä. Kirjat ovat helppolukuisia perusoppaita, jotka ohjaavat metodin etsinnässä ja metodisten kysymysten hahmottamisessa. Kirjoittajat tarjoavat myös tärkeitä vinkkejä ja lisälähteitä tiedon ja näkemysten syventämiseen.
Lähtökohtana on, ettei kvantitatiivisia ja kvalitatiivisia menetelmiä pidä asettaa vastakkain, vaan ymmärtämällä niiden mahdollisuudet ja rajat voi samassa tutkimuksessa hyödyntää vaikka molempia. Kirjoittajat ovat ajatelleet erityisesti graduntekijöitä ja keskittyneet oleellisten perusasioiden havainnolliseen esittämiseen.
Kirjoittajat ovat kokeneita opinnäytetöiden ohjaajia eri yliopistoissa. Laaja-alaisuutensa vuoksi Ikkunoita tutkimusmetodeihin 1–2 ovat erinomaisia tenttikirjoja esimerkiksi ihmistieteiden metodiopintoihin.
Ikkunoita tutkimusmetodeihin 1 keskittyy metodin valintaan ja aineistonkeruuseen. Konkreettisia tutkimusmenetelmiä havainnollistetaan käytännön esimerkein.
Ikkunoita tutkimusmetodeihin 2 paneutuu tutkimuksen teoreettisiin lähtökohtiin ja analysointimenetelmiin. Päähuomion kohteena ovat erilaiset metodologiset näkökulmat ja viitekehykset.
5., uudistettu painos (2018).

Logga in för att låna
Information
Stöds av följande plattformar
PC/Mac
Surfplatta Läsplatta
Smartphone